lauantai 23. elokuuta 2014

visiitin satoa

 Ville-Vaalee,ekana syntynyt pentueen villikko.Tässä väsyneenä sillä kuvat eivät onnistuneet ennen pientä riehumista.

Pääsimme ihailemaan 5-viikoisia penikoita, nämä juoksivat koko lauma MINUN syliin kun lattialle istahdin,ottivat täysin vieraan ihmisen ilolla vastaan,pentukuume iski ja melkoinen,joko meilläkin sitten ensi keväänä.......

toisena syntynyt Lissu,melkoinen agitykki jo nyt,ja näin kaunis näyttelyposeearaus,luontainen kyky ei harjoitusta kaipaa,eli sanonta lahjattomat reenaavat pitää Lissun kohdalla paikkansa.

Ville virkeä väsyneenä ,pöytä   onnistui melko hyvin......

Lissu edestä,on likalla isot käpälät
 Nämä kolme poikaa niin saman oloiset että minä en erota niitä,joten tässä  siis urospentu...vankanoloinen vesseli

 uroksia lisää Julle,Riku ????,vähän meni nyt järjestys sekaisin sillä tässä minusta 5:nä syntynyt

 tämä veijari 4:nä syntynyt,aivan kuin kolme muskettisoturia,........nämä urokset,ville on ainoa jonka tunnistan näistä neljästä pojasta

 7 syntynyt narttu,jolla porukan vahvin turkki,siis turkki `` ala FOXI,ja tosi rauhallinen luonne,no siinä ei ole tullut isoäitiinsä siis Foxiin,taitaa olla sen toisen puolen mummun perua (Caro)

 Jakaranda,ja näyttelyesiintyminen kaipaa paljon harjoitusta...ei meinattu millään saada seisomaan,Tiina funtsasi jos veisi mukanaan reenattavaksi,siis on haastetta
 Istuminen sujui paremmin
 Justiina näyttää mallia,olikin oiva koira poseeraamaan
Ja niin suloinen,meneekin varmaan hevosia hurmaamaan eli tallikoiraksi?

Kiitos Ulla ja Ella että pääsimme Laikan jälkikasvua katsomaan,kiva seurata pentujen kehitystä,millaisia koiria niistä sitten tuleekaan.......

tiistai 12. elokuuta 2014

POP oli ROP ja Maailmanvoittaja

 
 Cierimon Barokki AVASI 9 ryhmän,upea esitys pojilta,kaksi suurta ja komeaaa!!!!!!!!!!!!
ONNEA Popeda & Ossi


Ossi ja Pope osaavat ottaa yleisön,ihan yhtä hienosti kuin tämä näyttelyvillakoira ja sen händleri,hienoa kun länderiä esitetään ns ammattimaisesti ja HYMYILLEN

 
RYHMÄ CIERIMON,eli Laikka ja Petra,Pope ja Ossi,Ballerina ja minä,sekä Aida ja Minna PINKEISSÄ,Ossin oli ollut tosi vaikeaa löytää pinkkiä kauluspaitaa,ja Hanskin Minna toivoikin että Ossi saa valita värin seuraavaan esiintymiseen,odotan innolla mikä se on ,ja pääsen sitten ostamaan jotain uutta!!!!!!!!!!!!

tuomari + ryhmä cierimon ,mitä ihmettä se Laikka kurkkii,Sirua(tytön häkki oli tuolla päin)
 

ISOSSA kehässä oli pakko vaihtaa Laikan esittäjää,sillä haikaili mamman perään,joten Ballerina ravaa tässä hienosti Petran kanssa,voi tota meidän mamman poikaa,kyllä Laikka taas sai tahtonsa lävitse,mutta Laikan suurella rakkaudella Koposkan Sirulla oli juoksut,ja vaikka pysyimme kaukana tästä ihanasta popotytöstä niin poika vaan oikkuili,onneksi esiintyi upeasti ,mutta oli kyllä aikas vaativa jannu,ei siis eihan oma itsensä.......mutta pääasia että saatiin nyt esiintymään.......kyllä noi naiset vaikuttavat pojan mieleen......

tässä parikisa,vein vapaasti,eli yritin esittää mahdollisimman luonnollisesti tätä sporttista rotua
harjoittelua tämä vaatii vielä paljon ,että saan Ballukan oppimaan sen että Laikka on se joka menee minun vieressä ja likka tuolla ulkopuolella,ei meinaa millään haluta olla tuolla ns ulkopuolella,no tyypillinen länderi oman mamman vieresä pitää saada olla.
 

tämä kaarre näyttää kuin ohjastaisin hevosia.
 
 
Hieno päivä Maailmanvoittajassa ,paljon upeita koiria,ihania ihmisiä ja tietysti kaiken kruunasi se että POP oli ROP,kyllä Foxilla on mahtava poika,josta voimme olla ylpeitä.
 
kuvat Minna Hanski(Popen mamma)