perjantai 31. lokakuuta 2014
Jazzmo Blues 27.01.2000-27.10.2014
Kierimon lauma harvenee,Banjo katosi 27.10 n.klo 7.00 aamulla omasta pihasta.
Melkein 15-vuotias kuuro , puolisokea ja hieman dementoitunut pappara päätti todennäköisesti aikansa tulleen ja lähti kuolemaan jonnekkin rauhallisesti,erossa muusta laumasta.
Kierimon väki toivoo että koira vielä löytyisi jotta saisimme sen haudata kera Danten samaa paikkaan,siellä kaverusten olisi taas hyvä yhdessä olla...
Meiltä meni kennelpoika ,Banjo oli näitä harvoja uroksia jotka osallistuivat niin pentujen synnytykseen kuin niiden hoitoon,nartut hyväksyivät sen pentulaan,ja pennut pitivät sitä isänään,ja saivat hyvää uroksen mallia heti alusta asti.
Ihmettä emme jaksa enää uskoa ,kyllä Banjo nyt on lopullisesti pois......
torstai 30. lokakuuta 2014
VELI ja sen SISKO
Euroopan voittajat Pope & Balle jo tässä kuvassa ns VAPAALLA Unkarin maaseudulla
Ballerina kummastelee näyttelykaunotarta ja tätä karvojen puunausta sekä hienoa kuljetuskärryä,Laikkaa ei moinen kiinnosta mutta sehän onkin MIES
Tässä yritän selittää lauantain tuomarille että Laikkaan voi KOSKEA,ei ihan mennyt täydestä sillä tuomari ei hampaita katsonut joten näytin ne itse,pallit kokeili........
Ballerina & Laikka parikisassa ,menestystä ei tullut,mutta aina voitto ei ole tärkein vaan pääasia että osallistuu.....
Hienosti ravasivat kierimon kakarat
Virallinen potretti,händlerit jo ihan poikki joten seisotuksessa toivomisen
varaa,pitkä päivä takana sillä olimme päivän ensimmäinen rotu.....
Mistä ihmeestä pikku Ballukalle riitti energiaa sillä se jaksoi koko päivän
olla
ihanan energinen ja innostunut,esittää kuuluisia jojohyppyjään moneen
kertaan ,toki otti päivätorkut hotellissa,händleri ei..........
Ossi ja Pope esiintyivät hienosti isossa kehässä,poika jaksaa pitää häntäänsä hyvin juuri tuomarin olessa kohdalla jeeee !!!!!!
Tälläinen sopisi kierimoon,siis UPEA
Reissaajat maaseudulla maissipellon laidassa.
Laikka,Ruska,Balle ja Pope
Meidän blondit Ruska & Ballukka
Ruskan kahdenjalan seisotus,ei ihan näyttelypönötys
Matka oli hieno tuli piipahdettua neljässä maassa Unkarissa,Itävallassa,Tsekissä ja Slovakiassa,ja nähtyä paljon,hinnat halvat, ja tuliaiseksi neljä Tsekin valiota ja kaksi Euroopan Voittajaa,
Kennel CIERIMON ryhmäkehässä,Laikka pidettiin taustalla sillä poika ei enää jaksanut poseerata,kyllä Balle on helppo ja Laikka oikku........ravi vielä sujui Laikalta mutta seisotukseesa alkoi vääntää ja kääntää eli KYLLÄSTYI,ryhmän pelasti nämä kaksi coolia koiraa pope & balle
Laikasta huolimatta FOXI on ylpeä jälkikasvustaan,tosin MINUA ei tervehtinyt kun eilen palasin viikon reissusta ,meni Pekan viereen ja löi tassulla rapsutuksia, kun kutsuin paineli boksiinsa,ehkä se otetaan seuraavalle reissulle taas mukaan......loukkaantui tämä Foxi-lady kun mukaan ei päässyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)